Tällaisen taivaan alla Reissaajan oli hyvä päätellä juhlapäiväänsä. Kiitollisena elämästään, jokaisesta 44 vuodesta, on hyvä kääntää sivua ja astua uuteen kauteen.
Laivalla on alkanut pyöriä mitä ihmeellisempi ohjelmisto. Miehistömme lähinnä harjoittelee erilaisia kattauksia ja ohjelmasisältöjä seuraavaa satamaa varten. Me saamme kutsuja tiuhaan tahtiin. Milloin on "Thank you dinner" laivan virkamiehille ("Marine Officers", joihin iso mieskin vaimoineen kuuluvat), milloin laivan "enkeleille" eli siistijöille (joihin nuori naisemme kuuluu) "Marta & Maria"-aamukahvit erilaisista naisista, jotka molemmat halusivat palvella Jeesusta, milloin "Ladies coffee" (joihin Reissaaja kuuluu) tai "Fun night", johon me kaikki (kuvan pieni mieskin) kuulumme.
Monenlaiset lahjat pääsevät täällä käyttöön. Hertta haluaa seuraata Reissaajan esimerkkiä ja liittyä neulonta- ja virkkauskerhoon. Siellä valmistetaan nalleja ja muita pehmoleluja Kambodzan vierailua varten. Tuo maa on kärsinyt monin tavoin viime vuosisadan aikana, ja haluamme olla viemässä toivoa ja iloa tuon kansan keskuuteen monin mahdollisin tavoin.
Kerhoon ilmottautui laivan miehistöstä 25 nuorta aikuista! |
Vasta 1990-luvun alussa maassa vuosia käyty sisällissota päättyi jättäen jälkeensä paljon rikkinäisyyttä ja köyhyyttä. Arviot sisällissota Pol Potin uhriluivuista liikkuvat 1,2 - 3 miljoonan välillä. Suurin osa uhreista oli korkeasti koulutettuja sekä heidän perheitään. Näillä kierrätysmateriaaleista ja jätelangoista rakkaudella valmistetuilla pehmoleluilla toivomme saavamme ilahduttaa kambodzalaisia lapsia. Kambodzan vierailu on suunniteltu alkamaan tammikuun lopussa.
"God is the Grand Artist!" julistaa taustalla häämöttävä mainos. Täällä laivalla palvellessamme saamme olla kehittämässä omaa lahjaksi saamaamme luovuuttamme ja rohkaista muita tekmään samoin. Muun muassa monenlainen taide, graafinen suunnittelu, erilaisista kulttuureista peräisin olevat tanssit ja musiikki pääsevät kukkimaan täällä. Tällä Jumalan suomalla luovuudella saamme ilahduttaa tulevissakin satamissa sekä laivalla että maissa erilaisia ihmisiä; tavallisista kaduntallaajista, urheilijoihin, vaikuttajiin, politikkoihin, presidentteihin jne. Muutama viikko sitten vieraanamme oli Miss Philippines.
Rouva Reissaaja lähettää teille palmujen varjosta pikkujouluterveisensä ja toivottaa bloginsa lukijoille iloa ja ihania kohtaamisia sinne missä vaikutattekin!