Lauantaina harvoilla valituilla oli vapaapäivä. Kroki ja Hertta jäivät laivalle kannustamaan ahkeroivia, kuten Isoamiestä. Viimeiset tunnit olivat käsillä ennen lepopäivää ja maanantaina alkavaa katsastusta. Laivalla eletään nyt todella jännittäviä aikoja, kun Singaporesta saapunut tiimi tarkistaa laivan turvallisuuden monien, satojen remonttejen jälkeen. Odotamme jännittyneinä tämän viikon tarkastustoimia ja sitä, myönnetäänkö kelluvalle kodillemme tuo PSSC (Passanger Ship Safety Certificate) -todistus. Kun uusi sellainen koristaa aulan seinää, voimme jatkaa vihdoin matkaamme seuraavaan satamaan.
Lauantai oli täydellinen päivä rauhoittua meren rannalla. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tuuli henkäili viilentäen pahimman paahteen. Reissaaja oli uinut sadan metrin päähän lautalle loikoilemaan, kun heräsi ajatuksistaan Pienenmiehen huhuiluun: "Äitiii! Tuuu! Octopus!" Nuori nainen rannalla rauhoitteli pikkuveljeään: "Ei, ei. Sehän on kivi.""No mutta, kun se liikkuu!", väitti Pikkumies hanakasti huitoen jo molemmilla käsillään.
Filippiinomies rannalta säntäsi haavinsa kanssa apuun ja poimi merestä veikeästi luikertelevan otuksen. Sitä sitten ehti Reissaajakin jo rannalle ihastelemaan. Vikkeläliikkeinen otus harppoi imukupein varustelluin lonkeroin ja yritti kiiruhtaa taas meren aaltoihin. Sitä esteltiin ja ihmeteltiin. Tutkittiin ja mittailtiin. Filippiinomies arvioi iäksi viisi kuukautta. Nauroimme ja laskimme, että sen on sitten täytynyt syntyä samoihin aikoihin kuin Pienimies saapui maahan kesäkuussa. Octobus-ystävämme muutti nopeasti väriään yrittäessämme tarttua siihen. Vuorotellen sitä käsissämme pitelimme ja tarkkailimme.
Pienimies jo mietti kuumeisesti, miten voisi ottaa uuden lemmikkinsä mukaan laivalle. Toisille taas nousi vesi kielelle miettiessämme sen mahdollisuuksia kokin käsissä.
Pienimies kyllä protestoi, mutta siitä huolimatta otus päätyi rannalla sijaitsevan ravintolan keittiön pataan. Elävä otus koki elämänsä viimeiset sekunnit joutuessaan kiehuvaan veteen. Pikainen kiehautus, ja otus oli saanut upean purppuran värin.
Kokin taitavissa käsissä, silmiemme edessä, mustekalan pää avattiin, ja sen sisältö poistettiin varovasti kelpaamattomana syötäväksi. Jäljelle jäävät osat lonkeroineen paloiteltiin hienoiksi paloiksi. Palat heitettiin kulhoon, ja ne huuhdeltiin etikalla vahvan hajun poistamiseksi. Sekaan lisättiin raastettua inkivääriä, suolaa, valkopippuria, sipulirenkaita ja vihreää chiliä. Annos viimeisteltiin kevätsipulisilppulla. Yhdessä uusien ystäviemme kera jaoimme aterian, joka takuuvarmasti oli tuoretta ja maistuvaa! Ihana elämys!
Pienimies sai kaikilta meiltä naispuolisilta retkiseuralaisiltaan ihmettelyä ja kiitosta! Hän sai polleana poikana palata kotiin, ja ilta sujuikin rattoisasti hänen saadessaan kertoa mustekalajuttua jokaiselle vastaantulijalle, Isomies mukaan lukien.
Adventtiaika on siis alkanut täälläkin ihanasti. Tällä kertaa siis Pienenmiehen erityisterveiset sinne teille kaikille uskollisille lukijoille!
