Balut on yleinen aasialaisessa katukeittiössä valmistettava herkku, joka tosin joidenkin arvioiden mukaan kuuluu maailman kauhistuttavimpien ruokalajien listaan ensimmäiselle sijalle. Filippiiniläisistä monet todella pitävät tästä herkusta. Balut on ankan tai kanan hedelmöittynyt muna, jossa sikiö on jo kehittynyt niin pitkälle, että sille on muodostunut hennot luut ja hieman höyheniä. Nämä hedelmöittyneet munat keitetään ja munan sisältö nautitaan suolan tai mausteiden (chili ja valkosipuli) sekä etikan kanssa. Reissaajan mielestä maku muistutti lähinnä jotain keitetyn kanamunan ja kanakeiton väliltä.
Riisi (palay) kuuluu täällä Filippiineilläkin päivittäiseen ruokavalioon ja sitä myydän torilla kymmeniä eri lajeja. Tänä vuonna tulvat tuhosivat suuren osan riisisadosta, mutta matkatessa maaseudulla olemme oppineet, että riisin (palay) kuivaaminen voi tapahtua levittämällä sato tielle.
Pieni mies on meidän muiden mukana saanut tutustua paikallisiin ja päässyt lempiharrastuksensa pariin kokeilemaan filippiiniläistä mallia merikelpoisista veneistä. Kalakin kävi kaverin onkeen ja sitä ihmeteltiin ja tuotiin ylpeänä rantaan saakka.
Vapaapäivät vietämme mielellämme paikallisten parissa, rannalla tai luonnossa. Olemme asettuneet tähän maahan jo mukavasti, vaikkei se alunperin olutkaan suunnitelma. Olemme oppineet paikallisia tapoja ja liikkuminen käy kätevästi ja hyvin edullisesti yleisillä kulkuneuvoilla. Ihmisiin on helppo tutustua. Viime viikkoina olemme pystyneet kutsumaan jo monia uusia ystäviämme myös laivalle, meidän kelluvaan kotiimme vaikkapa syömään laivakokkimme valmistamaa illallista. Viime viikolla vierainamme oli sankka joukko katulapsia syömässä. Ensi viikolla myös kirjamyymälän ja kahvilan ovet avautuvat yleisölle!
Työpäivät kuluvat kullakin tutuissa tiloissa. Laivan konehuone on saanut sellaisen "kasvojen kohotuksen", että sitä kelpaa näyttää muillekin. Muutaman viikon päästä kaikki muutetut ja entisetkin tilat ja koneet tarkistetaan. Kun kapteenilla on päivitetty "Passanger Ship Safety Certificate" eli matkustajalaivoille säädetty turvallisuustodistus kädessä, laivamme johtaja ilmoittaa koko miehistölle, milloin tarkalleen nostetaan ankkurit ja suunnataan keula kohti Hong Kongia!
Koululaisilla on täällä parhaillaan lomaviikko, ja äideillä täysi työ pitää sopivasti ohjelmaa tarjolla näille pikkupiraateille. Onneksi voimme nauttia toistemme ideoista ja yhteistyöllä touhuamme monenlaista sekä laivalla että maalla. Säätkin suosivat ja sadekaudesta ei ole enää tietoakaan!
Kroki ja Hertta lähettävät lämpimiä terveisiä täältä arjen tohinoiden keskeltä! Mukavia ja elämänmakuisia arkipäiviä sinunkin marraskuuhusi!







Löysinpä mielenkiintoisen blogisi. Minulta tuo Balut jäisi kyllä syömättä vaikka niin kanaa kuin kananmuniakin syönkin ihan hyvällä ruokahalulla :) Siunausta teille seikkailuunne!
VastaaPoistaKiitos Kirppu! Onpa mukava kuulla, että uusi lukijakin on ilmaantunut kuvioihin! Siunausta itsellesikin! Marita
VastaaPoistaOih, täytyy heti näyttää Laurille tuo mielenkiintoinen ruokalaji ;) Lauri on muuten niin kova englannin opiskelija, että Ritalla on hommaa etsiä lisätekemistä. Täällä marraskuun pimeys vaan jatkuu, kun ensi viikollekin on luvattu plusasteita. Mutta lenkkikelit ovat silloin hyvät. Siunaushalit täältä!
VastaaPoistaMahtavaa Lauri! Onneksi netistä löytyy upeita ohjelmia kielten harjoitteluun... Täällä lenkille on lähdettävä aamuisin ennen kuutta, jos ei halua aivan sulaa tuonne tielle. Teen niin kolmesti viikossa. Naapurin Charlotta ja monet muut starttaavat filippiinilisittäin jo klo 5... Rakkahat terveiset sinne koko perheelle!
VastaaPoista