Saavuimme ensimmäisen merimatkamme jälkeen turvallisesti joulukuun puolessa välissä Hong Kongiin. Laiturilla oli omat rakkaat vastaanottamassa! Mikäpä olisi voinut olla parempi vastaanotto! Merimatka oli ikimuistoinen, monestakin syystä. Valitettavasti ainakin puolet miehistöstä kärsivät merisairaudesta ja voivat pahoin. Meidän perhe Krokia ja Herttaa myöten vain nautti. Yötkin nukuttiin kuin kehdossa olisi levätty. Laiva keinui niin mukavasti!
Lähestyessämme Hong Kongia, seurasimme kannelta kahdeksan viimeiset tunnit, kuinka valot horisontissa ja myöhemmin ympärillämme lisääntyivät.
| Tälläinen on näkymä ollut viimeiset viikot ruokapöytämme äärestä iltaisin. |
Hong Kong = Dim Sam, sanotaan. Dim Sam tarkoittaa kiinalaista aamupalaa tai lounasta. Se koostuu erilaisista suupaloista, joita voi paikan päällä valita rastittamalla listasta (kuvia ja englanninkielisiä käännöksiä apuna käyttäen) ja tilaamalla tarjoilijalta tai valitsemalla kärryistä, joita kiinalaiset naiset kärrääväät ympäri ravintolaa samalla huutaen kiinaksi, mitä heillä on tarjolla. Koko rituaalin oppimiseen meni muutama hetki, mutta taidamme sen jo hyvin ja olemme nauttineet Dim Samista jo useita kertoja.
| Meidän perheen lempparit! |
![]() |
| Sweet Lotus-seed Paste Buns |
Yksi parhaista viettämistämme lomapäivistä oli toinen joulupäivä. Lähdimme silloin koko perheen voimin Lan Tau -saarelle retkelle. Hong Kong on ihan vakuuttava city, yli 7 miljoonaa asukasta. Kuitenkin iloksemme myös luontoa on lähettyvillä runsaasti. Sinne on hyvä täälläkin päästä tuulettumaan ja rauhoittumaan, sekä harrastamaan tarvittavaa liikuntaa!
![]() |
| Kuivattua merihevosta käytetään täällä keitossa astman hoitoon. |
Kaikki Reissaajan oppilaat ovat varmaan tulleet tuntemaan opettajassaan hänen mielenkiintonsa merihevosia kohtaan. Se jountaa jo lapsuuteen, jolloin hän lueskeli ja ihasteli merihevosen kuvia kirjoista. Reissaajan isä harrasti ja opetti lapsilleenkin akvaarinhoitoa. Kerran heidän ollessaan Kuopiossa eläinkaupassa, uskaltautui ujo 5-vuotias Reissaaja kysymään myyjältä, onko heillä myynnissä myös merihevosia. Vastaukseksi hän sai säälivän katseen: "Voi tyttökulta! Ei merihevosia ole olemassakaan! Ne ovat satuolentoja!" Näin ne vaan aikuiset luulevat ja siirtävät "musta tuntuu"-tietoa nuoremmilleen. Silloin lapsena Reissaaja ei uskaltanut väittää aikuiselle vastaan, mutta nyt aina merihevosen - elävän tai kuivatun - nähdessään, hän ilahtuu. Tämä pikkiriikkinen merihevonen lähti kiinalaisesta lääkekaupasta mukaan 1,50€:lla. Sitä ei tosin astmalääkeenä käytetä, vaan se koristaa hytin 714 seinää.
Nettiyhteydet ovat olleet poikkeuksellisen heikot viimeisen kuukauden täällä Hong Kongissa. Tästä johtuen ei blogiakaan ole päästy päivittämään. Lähdimme täältä Hong Kongista jo kerran tammikuun alussa kohti Taiwanin Keelungia. 24 tunnin sisällä olimme jo takaisin Hong Kongissa johtuen vakavista ongelmista konehuoneessa. Vikoja korjataan menestyksekkäästi, ja suunniteltu lähtöpäivä täältä Kambodiaan on 28. tai 29.1. Iloisin ja luottavaisin mielin olemme täällä ja jatkamme matkaa sitten, kun kaikki on valmista.
Isän taskuun, Pojan laskuun kaikki rakkaat lukijat!




Voi miten kiva olikaan kuulla teistä! Kiitoksia postista. Inkeri huokaili, että miksi ihmeessä Jammihil ei jo tule kotiin?:)
VastaaPoistaKiva lukea tällaisia juttuja, jotenkin kotoisaa tästä vinkkelistä katsottuna, terveisiä Papua-Uudesta-Guineasta!
VastaaPoistaOlipa kiva pitkästä aikaa lukea. Täällä epäillään minulla astmaa, kun yskä ei parane. Olisipa täälläkin merihevosia. Une
VastaaPoista