Tukka hulmuten jeepneyssa!

Koulu on suljettuna muutaman ylimääräisen päivän, joten lähdimme seikkailemaan jeepneyn kyydillä Olonpagon keskustaan. Näitä iloisia yhteiskuljetuksen järjestäjiä vilisee filippiiniläisessä katukuvassa. Mukaan mahtuu aina! Jos ei sisälle, niin sitten katolle.

Herttakin sai kyytiä niin että tukka hulmusi! Hertta oli hetkeksi menettänyt jo sydämensä viehättävälle tytölle Keski-Euroopasta. Kroki päätyi katselemaan menoa kuin kärpäsenä katossa. Lapsista oli hauskaa istua avoimen ikkunan vieressä. Täällä ei ole tietoakaan pakoputkien nokisuodattimista, joten dieselkäry käy herkimpien nenään...

Kaikista suosituin istuinpaikka on takaluukun vieressä. Jeepney lastataan ihmisillä ja lastenvaunuilla siis takaluukusta. Kun kaikki halukkaat ovat kyydissä, ystävällinen kuski sulkee kiirehtimättä ja huolella luukun muutamalla tapilla.

Jeepney-ajelun ja ostoskeskuksessa pyörähtämisen jälkeen, päätimme kävellä kaupungin keskustasta telakalle, jossa Logos Hope saa hoitokuuriaan. Päivä oli sopivasti pilvinen, mutta kuiva, joten muutaman kilometrin kävelymatka taittui rattoisasti. Samalla saimme nuuskia todellista paikallista elämää... Laivalle saapuessamme hiki virtasi kuitenkin. Ilman kosteus kun on 80-90%.

Laivamme on edelleen kuivatelakalla, joten jouduimme taas kipuamaan parinkymmenen metrin korkeuteen, jotta pääsimme astumaan laivaan. Reissaajaa tahtoo nuo nousut ja laskut hieman huimata, mutta se hinta on nyt maksettava, jos mielii vierailla laivalla. Laivakokki oli valmistanut maittavan lounaan, ja se toi porukat yhteen. Konemiehetkin laivan alimmista kerroksista tulivat pitämään ruokataukoa ja onnistuimme yllättämään heidät liittymällä ruokaseuraksi!

Laivan kapteeni sattui sopivasti paikalle, kun Herttaa ja Krokia kuvattiin poistuessamme laivalta. Terveiset siis kapultakin kaikille reissuamme seuraaville! Magandang-bye!